Sunday, May 25, 2014

Romua

Noniin. Selvisin hengissä. Viikko sitten lämpötilat nousivat rajusti, ja sen seurauksena luonnollisesti koivujen kukinta räjähti käsiin. Olen todella voimakkaasti allerginen koivun siitepölylle, joten jo etukäteen suunniteltu reissu Katajamäelle oli melkoista kärsimystä. Lääkkeiden ja hengityssuojan avulla sinnittelin joten kuten ja sain jopa tehtyä muutaKIN kuin maattua silmät punaisena sisällä.

Kärsämäellä, missä Katajamäki sijaitsee, ei ole kaatopaikkaa. Hyötyjäteasema on auki vain kerran kahdessa viikossa, 5 tuntia kerrallaan. Ajoitimme tämän käynnin siten, että saamme vietyä mahdollisimman paljon romua kierrätykseen. Tarkoituksena oli tyhjentää varastorakennus, mutta innostuttiin tyhjentämään myös vanha talli samalla kertaa.

...ja sieltähän löytyi vaikka mitä romua!

Vesikelkka
Vesikelkan historia on pitkä. Mummu kertoi, kuinka hän nuorena tyttönä tuli koulusta ja lähti pikkusiskonsa kanssa hakemaan kelkalla vettä - talon miehet kun olivat metsätöissä. Kelkkareitti kulki viereisen tilan kautta, joten matkaa tuli noin 500 metriä suuntaansa. Siellä on kaksi tyttöä kiskoneet kelkkaa säässä kuin säässä epätasaisella maalla. "Ja sitten kun se vesi läikkyi! Mitähän ne nykyajan tytöt sanoisi semmoisista töistä", mummu nauroi!

Varastorakennuksen tyhjennys oli isompi homma. Itseasiassa sen lattian alle on säilötty vaikka mitä roinaa, jota emme edes saaneet vielä kaivettua pois. Irrotamme lattian myöhemmin, koska se on osittain romahtanut. Samalla nähdään sitten mitä kaikkea sen alta löytyy!

Ennen oli puhelinnumerotkin vähän lyhyempiä.

Näitä pyöriä en hävittänyt. Kyllä näistä jotain vielä tulee, saattepa nähdä ;)

Ennen lähtöä jonkun toisen romu päätyi minun aarteekseni. Roskislöytö osa 20130 tai jotain...

En tiedä mikä tämän tarkoitus on ollut, mutta siitä tuli hedelmäkori.

Haaveenani on saada Katajamäki viihtyisäksi ostamalla mahdollisimman vähän yhtään mitään uutta tavaraa. Katajamäellä on valmiiksi jo monenlaista tavaraa, jotka saa puhdistamalla ja kunnostamalla käyttökelpoisiksi. Lisäksi poimin mukaani milloin mistäkin löytämääni (toisen ihmisen hylkäämää) romua, jos sen voi jotenkin vielä hyödyntää. Kesäkodissa ei tarvi olla hienoa ja modernia; kuluneetkin tavarat voivat olla kauniita. Usein jopa kauniinpia kuin täysin uudet :)

No comments:

Post a Comment