Wednesday, May 14, 2014

Ei työ tekemällä lopu

Näköjään on vierähtänyt jo lähes vuosi siitä, kun viimeksi tänne kirjoitin. Tuntuu, ettei Katajamäellä tapahdu mitään. Viime kesä meni raivatessa tonttia, itse talo pysyi lähes entisellään. Pihatyöt vievät valtavasti aikaa, koska tontti on päässyt villiintymään todella pahasti. Pelloilla kasvoi pitkiä koivuja, reitti kaivolle oli ummessa ja pihaistutukset olivat levinneet ympäriinsä.

Suurin yksittäinen projektini oli marjapensaiden pelastus. Ne "kasvoivat" (lue: kituivat) puolitoistametrisen heinikon keskellä pihan ja pellon rajalla. Kaikki parisenkymmentä pensasta olivat osittain täysin lahonneita ja oksat kasvoivat pitkin maata. Leikkasin aika raa'alla kädellä ylimääräisiä oksia pois ja nyt keväällä lannoitin pensaat. Toivottavasti syksyllä meille on luvassa hyvä sato punaisia, valkoisia ja mustia viinimarjoja sekä karviaismarjoja :)

Tässä linkissä ohjeita herukkapensaiden hoitoon

Eräänä päivänä sain seurakseni kiinnostuneen tarkkailijan. Punarinnan poikanen hoksasi, että raivaamieni pensaiden alta löytyi runsaasti makoisaa evästä. Haravalla rikotusta mullasta nousi jos jonkinlaista mönkiäistä. Se lienee tarkkaillut minua jo pidemmän aikaa sillä se ei juurikaan pelännyt vaan tuli rohkeasti syömään, vaikka itse hääräsin viereisen pensaan kimpussa!

No comments:

Post a Comment