Friday, September 28, 2012

Syksyinen ikkuna ja kesä lasipurkissa

Syksy on minun suosikkivuodenaikani. Ei ole liian kylmä eikä liian kuuma. Saan myös syksyn viileydestä energiaa, ja minulla onkin tapana yleensä vaihtaa kodin sisustusta syksyllä erilaiseen tunnelmaan kuin kesällä.

Näin kivan idean Oulun Sinooperin Facebook-sivuilla ja päätin itsekin tehdä askartelumassasta syksyn lehtiä. Jalostin vielä Sinooperin ideaa sen verran, että kuivatin lehdet kuppimaiseen muotoon. Silloin niitä voi käyttää pikkutavaran säilytykseen, ja yksi pääsikin jo työpöydälle klemmarikupiksi. Nämä kuvassa näkyvät ovat suurimpia, kuusi pienempää lehteä annoin lahjaksi lasinalusina käytettäviksi.

Aluksi kaulin askartelumassan tasaiseksi levyksi. Sitten asetin valitsemani lehden ruotipuoli alaspäin massan päälle ja kaulin sen hyvin pintaan. Irrotin lehden ja leikkasin veitsellä lehtikuvion reunaa pitkin. Asettelin valmiin lehden leivinpaperin päällä sopivan kokoisen kulhon sisään niin, että reunat kaartuvat ylöspäin. Kuivumisen jälkeen maalasin lehden ensin punaiseksi pensselillä ja sitten töpöttelin varovaisesti vaahtomuovisiveltimellä kultamaalia reunoihin.
Tämän lehden maalasin ensin keltaisella ja sitten päälle punaisella niin, että keltainen jäi hieman kuultamaan alta.


Muutamia vinkkejä, että vältytte samoilta mokilta joita minä ja meidän käsityöryhmän porukka teki :)
  • Kerätessäsi lehtiä luonnosta, varmista että otat vain täysin puhtaita ja ehjiä lehtiä. Kaikki pienetkin reiät ja roskat näkyvät heti askartelumassan pinnassa.
  • Älä valitse kovin pyöreänmallista lehteä, koska sen reunoja ei saa kauniisti kupin muotoon. Vaahteran lehdet ja vastaavat ovat parhaita ja raparperinlehti käy parhaiten suurien lehtien valmistukseen.
  • Jos sekoitat maaleja, kokeile väriä ensin huomaamattomaan paikkaan, ettet saa aikaiseksi ällöttävän ruskeaa "kakkakuppia" kuten eräälle käsityöryhmän jäsenelle kävi :D

Valmiit lehdet pääsivät koristamaan syksyistä olohuoneen ikkunaamme yhdessä terrariumien kanssa. Sain hieman apua näitten rakentamisessa, joten en ota itselleni kunniaa näistä :) Perheessämme kukaan ei pidä talvesta, joten halusimme säilöä kesän purkkiin talven ajaksi. Näin voimme vielä -30 asteen pakkasilla lumen keskellä muistella, että kyllä sitä vihreääkin on olemassa.

Iso terrarium. Kyllä, mehiläinen on oikea :) Se oli heittänyt veivinsä Katajamäen kuistin ikkunalaudalle, josta poimimme sen terrariumia varten. Myös muu materiaali on kerätty Katajamäen metsästä.

Miniterrarium

Tässäpä koko ikkuna.

Ohjeet terrariumia varten ja monenlaisia vinkkejä löytyy täältä: Terrarium Man

Thursday, September 27, 2012

Teknisiä ongelmia...

Jos joku erehtyi luulemaan, että ehdin tulla hulluksi tämän projektin kanssa näin pian, arvasi väärin :D Meidän kameran muistikortinlukija sanoi sopimuksensa irti, enkä ole kunnolla saanut ladattua kuvia koneelle. En siis ole aktiivisesti nyt kuvaillutkaan töitäni, vaikka koko ajan on jotain tekeillä ja valmiiksikin asti on muutama työ tässä kuukauden aikana tullut. Tytär aloitti pikkukoulun, joten ompelin hänelle viimeisimmällä mummolanreissulla paidan ja hameen. Hameen kuvaa en ole saanut vielä siirrettyä koneelle, mutta paita näyttää tältä

Paidan kaavan lainasin Suuri Käsityö-lehden tämän vuoden numerosta 8. Lehden kaava oli tehty trikoopaidalle, joten muokkasin kaavaa hihoista ja etukappaleesta tälle kankaalle sopivaksi. Kangas löytyi mummon aarteista, ihan kuten yleensäkin kaikissa töissä jotka teen mummolanreissulla :) Huomatkaa ihanat koristeompeleet, joita mummon 50-luvulla ostamasta Singeristä löytyy ;) Paras kone jolla olen koskaan ommellut!

Mummolassa ollessa kävimme myös tekemässä roskakuorman Katajamäellä. Iso peräkärryllinen roskasäkkejä lähti hyötyjäteasemalle. Talo näyttää heti aivan erilaiselta kun kaikki ylimääräinen saatiin ulos; tuli tunne että ehkä tästä vielä jotain tuleekin. Tähän asti olotila on liikkunut jossain epätoivon ja luovuttamisen välimaastossa. Odotan innolla ensi kevättä, että pääsemme maalaamaan sisätiloja!
Teknisiä ongelmia ilmeni muuten myös Katajamäellä... Tähän asti olen kiltisti kirjoittanut sähkömittarinlukukorttiin samat numerot 1602 parin vuoden ajan, mutta tällä kertaa ajattelin laittaa sähköt päälle. Yritykseksi se tosin vain jäi - yhtään lamppua tai pistorasiaa emme saaneet toimimaan. Sähköissä on siis jotain häikkää, joka täytyy selvittää ammattilaisen kanssa heti keväällä kun lumet sulavat sen verran että pääsemme autolla pihaan. Siihen on kuitenkin vielä pitkä aika, joten talveksi on luvassa monenlaista muuta ohjelmaa. Esimerkiksi tuon tuolin, jossa tyttäreni kuvassa istuu, verhoilu. Se on jo aika hyvässä vaiheessa, joten voitte piakkoin odotella postausta aiheesta ;)

Thursday, August 23, 2012

Virkkausharjoituksia; patalappu ja matto

Viime syksynä MLL:n äiti-lapsi -kerhossa päätimme kokeilla virkkausta. Itselläni on vain hataria muistikuvia ala-asteen virkkaustunneista, joten käytännössä aloitin ihan nollasta. Olin kuitenkin jo pitkään haaveillut virkkauksen opettelusta, ja nyt tilaisuuden tultua päätin vihdoin alkaa toimeen haaveilun sijaan. Sitten homma lähti vähän lapasesta... :D Innostuin ihan täysillä ja pian löysin itseni ostamassa virkkauslankoja ja matonkuteita. Viimeisin virkkaustyöni valmistui juuri; Suuri Käsityölehden "Sydämellistä joulua!"-lahjaliitteestä(2010) löytyneellä sydänpatalapun ohjeella virkkasin hieman soveltaen tämmöisen:

 

Kuten kuvasta näkyy, ei virkkausjälkeni ole mitään maailman tasaisinta, mutta ehkäpä tämä harjoittelu joskus tuottaa tulosta :) Alkuperäisessä ohjeessa patalapun reuna on koristeltu nirkoilla, mutta itse halusin jättää reunan yksinkertaiseksi.
Tämä patalappu löytää paikkansa Katajamäen tuvan keittiönurkkauksesta ensi kesänä! Patalapun alla näkyy muuten yksi päättymätön työni; virkkaan mattoon lisää kierroksia satunnaisesti silloin tällöin, jos muuta työtä ei ole kesken. En ole edes vielä päättänyt, miten suuri matosta tulee :D Todennäköisesti sekin valmistuttuaan päätyy Katajamäen tupaan.

Saturday, August 18, 2012

Maalta kaupunkiin - kuluneen eteisen pöydän kunnostus

Katajamäen mukana minulle tuli kasa vanhoja huonekaluja. Tavoitteeni on kunnostaa kaikki, jotka vielä ovat pelastettavissa. Ensimmäisenä kunnostukseen pääsi vanha eteisen pöytä, jonka valkoinen maali oli rapistunut ja väri kellastunut. Pöydän malli oli varsin kaunis ja ajatuksissani se sopi mainiosti kaupunkikotimme tyyliin. Ja ihan sievä siitä tulikin - vai mitä olette mieltä? :)

Pöytä löysi paikkansa keittiön ikkunan alta.

Lopputulokseen pääseminen vaati paljon hiomista vanhan maalin poistamiseksi ja kaksi kerrosta maalia.

Mekkoja vuodesta toiseen...

Mummoni on ammatiltaan ompelija. Hänen tekemiään aarteita löytyy milloin mistäkin; myös Katajamäen kaapeista. Pari vuotta sitten silmiini osui kaksi samanlaista naisten mekkoa, joissa oli upea Tampellan kangas. Mummo kertoi tehneensä mekot itselleen ja siskolleen. Mekot olivat valitettavasti jo niin kuluneet, ettei niitä voinut käyttää, mutta sen verran sain kangasta talteen että ompelin omalle tyttärelleni uuden mekon. Kaavat otin eräästä mekosta, jonka mummo oli tehnyt minulle kun olin 1-vuotias. Kaavassa mekkoon kuului vetoketju selkäpuolelle, mutta muutin sitä sen verran että tyttären mekkoon tuli nappikiinnitys eteen. Mummon ompelupöydän laatikosta löysin hauskat puiset napit :)


Samoilla kaavoilla hurautin toisenkin mekon - muutin vain napituksen taakse. Kangas löytyi äitin kaapista ja helman pitsi mummon ompelupöydän laatikoista. Oikea maalaisemännän mekko ;)

Kuvan taustalla näkyvät ryijy ja sängynpeite ovat mummoni kutomia <3

Friday, August 17, 2012

Tästä lähdetään

Kun Katajamäki tuli minun omistukseeni, se oli ollut tyhjillään lähes 10 vuotta. Sitä ennen se toimi isotätini kesäasuntona. Kun täti sairastui, jäi Katajamäki sellaisenaan luonnon armoille. Hiiret ja ampiaiset valtasivat talon sisätilat ja pihamaalla seikkaili jos jonkinnäköistä otusta kyykäärmeistä jäniksiin ja hirvikärpäsistä hirviin. Pian talosta ei enää löytynyt mitään hiirille kelpaavaa, joten ne jättivät talon. Jäljelle jäi vain tuhansittain hiirenpapanoita minun siivottavakseni. Ampiaisetkin näyttävät kadonneen jo vuosia sitten; vain joitakin vanhojen, rikkoutuneiden pesien palasia löytyi portaikosta siivouksen yhteydessä. Hirviä ja jäniksiä sentään vielä näkyy pihapiirissä liikkuvan :)
Tässä muutamia kuvia Katajamäestä lokakuulta 2010, jolloin minusta tuli talon emäntä.

Katajamäkeen kuuluu iso, leivinuunillinen, tupakeittiö.
Tupakeittiön toisessa päädyssä on pieni oleskelutila
Yläkertaan johtaa kapeat portaat. Käytävän päässä näkyy kulmahuoneen ikkuna. Kulmahuoneessa on aikoinaan nukkunut mm. äitini pikkutyttönä. Siitä olisikin tarkoitus tehdä omalle 3-vuotiaalle tyttärelleni leikkihuone :)


Alakerrassa on yksi iso makuuhuone, jossa on pieni takka lämmitystä varten.
 
Ennen Katajamäen ruo'at valmistettiin yläkerran liedellä. Sittemmin huone on toiminut oleskelutilana. Huoneen yhteydessä on myös vanha ruokakomero.
Yläkerran makuuhuoneessa on varsin autiota...



Yläkerran ikkunoiden välissä oli tapahtunut ampiaisten joukkokuolema.

Muisto menneestä ajasta...

Wednesday, August 15, 2012

Tervetuloa seikkailemaan Katajamäen kankaille!

Katajamäki on vanha maatila, jonka pelloilla ennen viljeltiin kaikkea pientä omiin tarpeisiin. Tilalla käyskenteli myös lehmiä, joista saatiin maitoa ja voita myyntiin asti. Elämä oli sitä oikeaa maalaiselämää, ei mitään nykypäivän tehotuotantoa. Katajamäen rakensi minun, nykyisen emännän, isoäidin isä Matti perheineen vuonna 1953, ja talon asukkaisiin on vuosien varrella kuulunut hänen lapset, lapsenlapset ja nyt minä, Matti-papan lapsenlapsenlapsi. No, ehkäpä on vielä liian aikaista kutsua itseäni talon asukkaaksi, sillä Katajamäki on vuosia tyhjillään oltuaan päässyt rapistumaan siihen kuntoon, ettei se vielä ole asumiskelpoinen. Siitä tämä blogi syntyi; tämä on päiväkirjani tälle hullulle yhden naisen projektille saada rapistunut vanha hirsitalo takaisin kukoistukseensa. 
Tästä ei suinkaan tule mikään remonttiblogi. Rakastan kaikenlaisia käsitöitä, joten blogissa tullaan näkemään Katajamäen kunnostusprojektin lisäksi myös muita töitäni. Luvassa on ainakin koruja, ompelutöitä, entisöintitöitä ja jokunen virkkausprojektikin on meneillään :) Enkä aio rajoittaa itseäni, usein parhaat tulokset syntyy hetken mielijohteesta saadusta ideasta johon tartun mielettömällä innolla vailla harmainta aavistustakaan, miltä lopputulos tulee näyttämään!

 Tervetuloa siis Katajamäen kankaille! Toivottavasti viihdytte <3